Keskustelin erään kolmekymppisen mongolituttavani kanssa. Puhuimme koulutuksesta. Hän kertoi, ettei koulu häntä juurikaan kiinnostanut ja yliopistoonkin hän meni vain koska vanhemmat niin halusivat. Hän antoi vanhempien valita kurssinsakin - ei hän yliopistosta mitään ymmärtänyt. Perhe valitsi hänen puolestaan. Vanhemmat valitsivat pojalle saman alan kuin perheen isällä; teknistä ja koneiden kanssa puuhaamista. Tottakai se kiinnostaisi poikaa jos isääkin.Opiskelu yliopistossa ei sujunut, ja tuttavani lopetti opinnot kesken. Koneiden kanssa touhuaminen ei kiinnostanut, eikä hän ymmärtänyt kemiallisia prosesseja tai tekniikan teorioita. Hukattuja vuosia ja ja päämäärätöntä itsensä etsimistä.
Tuttavaani kiinnostavat ihmiset ja hän on vilkas ja sosiaalinen. Joku vinkkasi hänelle opiskelua raamattukoulussa ja siellä hän innostuikin vihdoin opiskelemaan. Hän oikeastaan ensi kertaa ymmärsi mitä tarkoittaa opiskella - keskittyä ja käyttää säännönmukaisesti tietty aika päivästä uuden oppimiseen ja kertaamiseen. Aiemmin hän oli ollut vain luokan suupaltti ja pelle. Nyt hän halusi oppia. Toisen tuttavansa kautta hän päätyi lopulta viestintäalalle ja nauttii nyt täysillä siitä, että saa olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Hänen rukouksensa on, että hänen omat lapsensa ymmärtäisivät häntä paremmin opiskelutekniikkaa ja aikanaan voisivat valita itse opiskelualansa. Hän ei aio sitä tehdä heidän puolestaan.
Kuvat Ulaanbaatarista kesäkuussa 2018.
Kommentit
Lähetä kommentti